perjantai, 24. helmikuu 2017

"Show must go on..."

Ehkä otsikon lainauksella on paras lopettaa pitkä, lähes neljän vuoden blogihiljaisuuteni paikallispolitiikan saralla.

Viime kunnallisvaaleissa tulin valituksi ainoana Suomessa Muutos 2011 -listalta valtuutetuksi. Olihan se hienoa. Tulla valituksi. Aina siihen asti kunnes perinteiset paikkajkoneuvottelut puolueiden kesken olivat edessä. Edellisen valtuustokauden napahenkilöt olivat päättäneet jo ennen vaaleja, ettei M11 pääse mukaan näihin lautakuntakarnevaaleihin. Vaalien jälkeisissä neuvotteluissa mukana ollut Kokoomuksen uusi valtuutettu olikin ihmetellyt, miksi M11 on neuvottelujen ulkopuolella ja esimerkiksi ensimmäistäkään valtuustopaikkaa saanut Vihreät oli mukana saaden edustuksia myös lautakuntiin...

Tuolloin M11 jätettiin siis kylmästi kaikkien neuvotteluiden ulkopuolelle ja tuloksena oli pelkästään yksi valtuustopaikka. Ei lautakuntapaikkoja. Ei jatkoon :)

Tästä johtuen yhden valtuutetun rooli kokonaisuudessa oli, jos nyt ei mitätön, niin ainakin merkityksetön.

Osallistuin kuluvan kauden muutamaan valtuuston kokoukseen ja varamiehenä toiminut Java Valkonen huomattavasti useammin. Ja aktiivisemmin. Ryhmän nimissä on aloitteeita jätetty hänen toimestaan monta. Silloin, kun jokin paikallisesti merkittävä päätösehdotus on ollut lähes 50/50 -tilanteessa, niin M11 edustaja on ollut paikalla. Siis silloin, kun yhden edustajan perslihasten kulutuksella on ollut edes teoreettista merkitystä päätöksenteossa.

Mutta mistä oikein oli kysymys paikkajakoneuvotteluissa? Silloisen Kokoomuksen neuvottelijoiden nokka yhdessä muutaman taustatekijän kanssa piti yhtenä tärkeimpänä seikkana paikkajakoneuvotteluiden osalta, että M11 jätetään niistä ulos. Tähän tietysti yhtyi moni politiikan konkari eri puolueista. Syitä voi vain arvailla, mutta yksi lienee avoimen politiikan puolesta puhuminen ja myös sen eteen toimiminen.

No, vettä on virrannut Sirppujoen sillan alta jonkin verran noista päivistä ja myös valtuustokartta on muuttunut mielenkiintoiseksi, kun kauden aikana on tullut valtuustoon yksi uusi ryhmä, joka on mukana myös edessä olevissa vaaleissa.

Kun minua pyydettiin Kokoomuksen ehdokkaaksi Uudessakaupungissa, olin jo tehnyt päätöksen, etten näihin karkeloihin enää mukaan lähde. "Never say never again" lienee tässä kohtaa osuvin fraasi.

Mikä sai pään kääntymään?

Yksi merkittävimpiä syitä näihin vaaleihin mukaan lähtemiselleni on samalla ehdokaslistalla mukana olevat Juha Aaltonen sekä Java Valkonen (ent. M11 edustajat). Eli erikoinen tilanne. Siis nämä kaksi, jotka olivat melkoisen myllytyksen ja poliisitutkinnan kohteena silloisen kaupunginjohtajan ja politiikan napavaikuttajien toimesta. Ja tätä kaikkea peesasi kaikin keinoin paikallislehtemme yhdessä "Kokoomuslaisen" päätoimittajansa kanssa.

Ja mikä oli tulos tässä ajojahdissa, johon valjastettiin poliisikin? Eipä aikanaan uutisoitu, että pyöreä nolla. Kyse olikin poliittisesta ajojahdista. Jonka kyllä itsekin tiesin koko ajan. Niin sanottu jahti oli ajoitettu sopivasti.

Kun miettii kaikkea tapahtunutta ja nykyistä tilannetta, ei voi kuin pohtia, miksi rikollisiksi leimatut, lehdistön inhokit "persujen pelleosasto", häiriköt, vastarannankiisikit ovat pyydettyinä ehdolla? Ja kaiken kukkuraksi vielä niinkin painavan "jahtaajan" kuin Kokoomuksen listoilla? Siihen varmaan joutuvat paikallisen Kokoomuksen johtohenkilöt vastailemaan moneen kertaan kysyjille lähiaikoina. Tosin he eivät ole jahdanneet, sillä ruorinkääntäjät ovat vaihtuneet valtuustokauden aikana.

Mutta omalta osaltani voin todeta, että kuluneella valtuustokaudella Kokoomus on määrätietoisesti tehnyt töitä juuri niiden asioiden eteen (muun muassa kaupungin talous plussalla 3,8 miljoonaa euroa v. 2016), joiden vuoksi edellisellä valtuustokaudella kaksi valtuutettua saivat poliisit peräänsä.

On varmasti jonain päivänä paikallishistorian tutkijoilla hauskaa, kun tarkastelevat uusikaupunkilaisen politiikan koukeroita.


 

perjantai, 28. syyskuu 2012

"Karmiva salaisuus" kaupunginhallitustoimistani


Huomasin, miten naapuriblogissa jälleen kerran joku kaupunginhallituspöydässä istuva julkianonyymi vihjailee toimistani Teräsjää Oy:n suhteen. No, jos se on ainoa asia, jota rummuttaa "negatiivisena" niin suistaanpa nyt sekin raiteiltaan. Toivottavasti tämä hallituspöydässä istuva nimetön arkajalka keksii sitten uuden lorun, jota hokea.

Telakkakiinteistöt (tai mikä sen nimi nyt nykyään onkaan) ja Teräsjääsalaisuus meni näin:

Kun Telakkakiinteistöt Oy:n hallituksen jäsen, entinen kj:mme K.Koski kertoi kaupunginhallituksessa käynnissä olevasta Kiinteistö Oy Teräsjään perustamisesta, hän halusi saada epävirallisesti kaupunginhallituksen jäsenten kannan siihen, sijoittaako silloinen Telakkakiinteistöt Oy yhtiön osakkeisiin (muistaakseni) 3500 euroa ja saisi näin parinkymmenen prosentin omistusosuuden yhtiöstä.
Kysyin, onko se AINOA RAHALLINEN PANOSTUS ko. yhtiöltä nyt ja tulevaisuudessa. Vastaus oli "Kyllä". Sen pohjalta nostin käteni sijoituksen puolesta.

Mikäli silloinen kj. K.Koski Telakkakiinteistöt Oyn jäsenenä (liekö ollut puheenjohtajakin vielä) on tehnyt päätöksensä osakkeiden ostosta Telakkakiinteistöt Oy:lle tämän kädennostoni perusteella, en voi kuin ihmetellä, miksi monet muut kädennostoni äänestyksissä ovat olleet merkityksettömiä hänen päätöksenteolleen.

kaiken lisäksi muistaakseni (eli tältä osin seuraavaa ei voi pitää faktana) kädennostoäänestys meni niin, että kaupunginhallituksen enemmistö oli vastaan hankintaa, eli sen mielipide ei vaikuttanut kj:n päätökseen.

Kaupunginhallitus jäsenineen kun ei valitettavasti voi tehdä yhtään Telakkakiinteistöt Oy:n hallituksen päätöksiä. Yhtiö ei ole kaupunginhallituksen alainen millään muotoa.

Siinä se "karmiva salaisuus" kahden vuoden hallitustyöskentelyn ajalta.

keskiviikko, 26. syyskuu 2012

"Älkää menneitä tonkiko... Nyt pitää katsoa eteenpäin!"

Otsikon hokemaa on saanut kuulla näin tulevien kuntavaalien alla ihan riittämiin. Lähinnä joiltakin muilta ehdolla olevista...

Menneet ovat menneitä. Se on totta. Ainoa mhin voimme vaikuttaa, on tämä päivä ja osin ehkä huomiseenkin. Ja suunnitelmia kuuluu olla. Meillä jokaisella. Yksilönä. Ja kaupunkina.

Menneet ovat kuitenkin hyvä oppikirja tulevaan. Jos niin haluamme. Usein kuulee sanottavan, että "historiasta tulee ottaa oppia". Tosin historian tunneilla koulussa aikoinani opin (sen mitä pulinaltani kuulin) ettei historiasta voi oppia, muuta kuin sen, että historiasta me ihmiset emme opi yhtään mitään, vaan lankeamme samoihin kuoppiin.

Se oli ehkä vuosisatojen historiaa se. Mutta mikäli hiukankaan kunnallispolitiikassa osattaisiin katsoa taustapeiliin, edes lähihistoriaan, niin olisikohan Tirkkalan "kaavamoka" onnistuttu välttämään Tontonmäen kohdalla jos hiukan olisi vilkaistu olan yli? Molemmissa kun ohitettiin normikilpailutus "ythteistyösopimus" -paperin avulla. Se oli suosittu termi kaupunginhallituksessa, kun haluttiin keplotella jokin asia tai maapläntti jollekin mielitietylle.

Menneiden tonkimisen suurimpina vastustajina tuntuvat olevan ne, jotka ovat olleet vallankahvassa kaupungissa silloin, kun näitä tunkioita on syntynyt. Sen vuoksi ymmärrän mainiosti innon tuohon mantraan pelkästä eteenpäin katsomisesta.

No, katsotaan eteenpäin. Näillä näkymin Uusikaupunki on tekemässä vajaan neljän miljoonan miinuksen tulevaan tilinpäätökseen. Sitä edesauttaa jo valmiiksi tehty puolentoista miljoonan euron alijäämäinen budjetti tälle vuodelle. Ehkä se oli sitä toivotalkoilua se.

Olen aina ihmetellyt sitä yltiöpositiivisuutta, mikä johtavilla poliitikoilla on huomisen suhteen. Taloudellisesti. "Kyllä ajat siitä paranevat ja meillehän on tulossa vaikka mitä uutta ja hienoa". Tuota kuuntelin JO VUONNA 1997 kaupunginvaltuustossa ja muutamien kanssa yritettiin, ei, ei olla pessimistejä, vaan REALISTEJA kaupungin talouden suhteen. Ja tulokset näkyvät tilinpäätöksissä... Ja samat jannut hokevat, ettei menneitä kannata penkoa... Tilinpäätöksiä tarkastellessa sen huomaa; mennyt mennyttä on ja that´s it.

Toivottavasti tuleva budjetti ei ole tuhansien toiveiden maalaama, vaikka hyvää on taas edessäpäin. Eletään reaaliteeteissa, eikä uskossa, että taivaalta sataa rahaa.

Kunnallisveron korotuspaineita on ainakin 2% verran. En tule kannattamaan jos joku sellaista esittää. Ratkaisuna helppo, mutta pelkkää Buranaa. Se ei puutu sairauteen, vaan lievittää kipua.

Mieluummin hallittu velanotto yhdessä hallinnon suoraviivaistamisen kanssa (ts. rakenneuudistus koko kaupunkiorganisaatioon, josta on neljä vuotta VAIN puhuttu). Meillä asuminen kaupungissa on kallista niin kuin olemma saaneet lukea.

Lisäksi esimerkiksi lapsiperheiden palveluiden osalta muun muassa päivähoidon maksujärjestelmä on erittäin kankea ja epäystävällinen asiakkaalle. Hoidon tarpeen mukaan porrastettu maksu on asiakkaalle edullisempi JA tullee vähentämään myös palveluntarjoajan työmäärää, eli verorahojen kulutusta. Tämä yhtenä pienenä esimerkkinä kauniin kaupunkimme pullonkauloista. Pieniä pullonkauloja kun on paljon, niistä tulee yksi iso silloin, kun perhe pohtii muuttoa toiselta paikkakunnalta Uuteenkaupunkiin.  Lisäksi meillä on jo nyt seutukunnan korkeimpiin lukeutuva veroprosentti.

Houkuttele näillä sitten niitä asukkaita tänne. Tai onhan meillä meri iha rannas. Tontonmäenkin nurkilla.

sunnuntai, 23. syyskuu 2012

"Omenavarkaissa"

Sellainen olo tuli, kun kopioin Juha Aaltosen (M11) yleisönosastokirjoituksen ja liitin sen tänne blogisivustooni. Toisaalta, miksi kasvattaa omaa hedelmätarhaa, kun kaverilla on maukkaat omenat.

Kopioin US:ssa olleen kirjoituksen syystä, ettei siinä juurikaan ole mielipiteitä – lukuunottamatta aivan loppua– vaan kylmiä lukuja kuluneilta vuosilta. Niin työpaikka- kuin asukasluku- että velkaantumiskehityksestämme. Kaupunkina.

Varsinkin Uudenkaupungin kaupunginvaltuustoon pyrkivien ehdokkaiden kannattaa tutustua lukuosioihin. Ne löytyvät myös virallisista tilinpäätöksistä, jos epäilee faktojen olevan "vaalipolitiikkaa".

Aaltosen Lukija -teksti

torstai, 20. syyskuu 2012

"Hurraa me teemme taloja..."


Huomasin, miten naapuriblogissa kyseltiin Tontonmäen rakennushistoriaa. Koitan omalta osaltani tuolloin shown alkuvaiheessa kaupunginhallituksessa istuneena valottaa suomenkielellä tapahtumien kulkua. (korjaa Harto jos muistini pätkii)

Koko surullisenkuuluisa tapahtumaketju sai alkunsa veneveistämön alueen kaavasta ja alueen rakentamisesta. Tuolloin kaupunginhallituksen kaikkein pyhimmässä kävi kaksi eri rakennusfirmaa esittämässä ratkaisujaan alueen rakentamiseksi.

Toinen oli Finndomo.

Nämä esitykset ja koko kaavakeskustelu oli leimalla "salainen". Eihän kuntalaiskeskustelun paikka ole silloin, kun on kyse kaupungin keskeisimmän paikan rakentamisesta.

Finndomo jäi tässä vaiheessa kakkoseksi. Mutta lohtua oli luvassa:

Silloinen kj. toi kaupunginhallitukselle esityksensä Tontonmäen alueen rakentamisesta perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun. Toinen osakas olisi kaupunki, jonka ei tarvitsisi sijoittaa lainkaan rahaa perustettavaan yhtiöön, vaan antaisi maapohjan pääomana. Finndomolta tulisi 40 000. Kupletin juoena oli, että tällöin talojen rakentamista EI TARVITSISI kilpailuttaa, vaan seitsemän omakotitaloa tulisi pienosakkaalta suoraan.

Kätevää. Helppoa.

Hallituksen enemmistö nieli syötin. Tässä vaiheessa bloginpitäjä ja Maj-Brit Varpe (kok.) jättivät eriävän mielipiteen koko asiasta. Yhtenä syynä oli se, ettei koko hankkesta oltu tekemässä edes minkäänlaista koemarkkinointia.

Suurin osa hallituksen silloisista jäsenistä uskoi (niin kuin periaatteessa kuuluukin) johtavan vrkamiehen, eli kaupunginjohtajan vakuutteluun, että Uudessakaupungissa on huutava pula Tontonmäelle rakennettavien asuntojen kaltaisista asunnoista, sekä vuokra- että omistussuhteilla. Yksi vakuutus oli kymmenet autotehtaalle muuttavat ulkomaalaiset insinöörit perheineen.

Kiinteistöyhtiö perustettiin ja pääomat sijoitettiin. Nyt oli asia saatu pois luottamustoimihenkilöiltä kaikilta muilta osin, paitsi lainan suhteen. Kaupunginvaltuusto myönsikin, muutamaa hajaääntä lukuunottamatta, milljoonatakauksen pääosin veronmaksajien omistamalle yhtiölle. Bisnes on bisnes, vastuu veronmaksajien, voisi sanoa.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan einstein tajutakseen Finndomon 40 000 euron sijoituksen. Kun se myi yhtiölle talot, kauppahintaan on varmasti yritys liottanut myös aiemman sijoituksensa.

Tässä valmistelultaan osin juonikkaassa, mutta surkuhupaisassa asiassa on myös sellainen erikoinen piirre, ettei yksikään paikallinen urakoitsija päässyt missään kohtaa tarjoamaan omaa ratkaisuaan.

Kun tätä kummastelimme kaupunginhallituksessa, oli johdon vastaus yksiselitteinen: Kun kukaan ei ollut vuosiin ostanut aluetta, niin ei sitä silloin edes tarjota.

Bloginpitäjä keskusteli asiasta paikallisten rakennusyrittäjien kanssa ja voitte arvata heidän vastauksensa: On aivan eri asia rakentaa seitsemän omakotitaloa pelkän yrityksen riskillä, kuin että päävastuu koko projektista on veronmaksajilla.

Finndomon ehdoilla olisivat varmaan kaikki uusikaupunkilaiset ja lähiseudun urakoitsijat ottaneet "riskin". Silloin olisi ainakin paikallisesti työllisyys hiukan kohentunut. Nyt ei käynyt edes niin.