Oheinen otsikko on suora lainaus maanantain hallituksen kokoukseen osallistuneen suusta. Tällä kertaa möläyttäjä en ollut minä :D Lause on työvenliikkeen vastaus väitteeseeni, että vanhusten olisi pääsääntöisesti paras asua kotona niin pitkään kuin mahdollista.

Kävimme mielenkiintoisen keskustelun, osin kiivaankin, mutta virkistävän, vanhustenhuollon nykytilasta ja mistäpä muusta kuin sen kustannuksista. Vanhustenhuolto laitoksessa maksaa noin 4 000 euroa kuukaudessa. Vuodessa kustannuksia kertyy siis 48 000 euroa. Ihan mielenkiintoinen summa.

Vastavuoroisesti omaishoidon tuki on 850 euroa kuukaudessa, mikäli joku omainen päättää hoitaa apua tarvitsevaa vanhusta tämän omassa kodissa.

Keskustelu sai punaiset niskavillat pystyyn, kun esitin ajatuksen omaishoidon tuen nostamisesta esimerkiksi 2 000 euroon kuukaudessa. Raha kun on ainoa tapa osoittaa arvostusta politiikassa, ei pinssit eikä juhlat juhlapuheineen. Juhlapuheet kun ovat vain pelkkää puhetta.

Merkillisen perusteen tämän 850 euron auvoisuudesta sain, kun entisen työväenpuolueen hallitusedustaja kehui, miten Uudessakaupungissa summa on yli valtakunnallisen keskiarvon.

Ihan kuin olisin ollut kiinnostunut valtakunnallisesta keskiarvosta. Onko se jokin raja?

Sitten tulikin otsikon lausahdus. Ja väkevät perustelut siitä, miten vanhuksen omaishoitoon tarvitaan ainakin kolme työhön sitoutunutta omaista ja miten raskasta se omaishoito on. No niinpä. Sitä paremmalla syyllä omaishoidon tukea tulisi tarkistaakin ylöspäin.

Tässä kohtaa tekeekin jo mieli kysyä, olemmeko me poliitikot oikeasti oikeat henkilöt arvioimaan, jaksaako "Aino Virtanen" yhdessä lastensa kanssa kantaa vastuun dementoituneesta "Aapo Virtasesta"?

Emme ole. Vaikka joukossamme näemmä istuukin näitä vt. sosiaalipoliiseja.

Omaishoidon tuen korotuksella ei ole tarkoitus romuttaa laitoshoitoa. Sitä näiden "hyvinvointiyhteiskunnan kuuluu kantaa vastuu" intoilijoiden on turha pelätä. Tuen korotuksella saattaisi olla vaikutusta yhä kasvaviin vanhustenhuollon menoihin. Alentavasti.

Ja mikä tai kuka on yhteiskunta? Eikö se rakennu meistä kaikista, sinusta ja minusta?

Ja kun kerran rahalla mitataan taas kerran arvostus, niin täytyy kysyä, onko laitoshoito vajaa viisi kertaa arvokkaampaa kuin omaishoito?

Ainakin se on sen verran kalliimpaa.