Tämän ajattelin heittää myös blogiin, vaikka sama teksti on myös Java Valkosen blogin kommenteissa:

"Kieltämättä oli mielenkiintoista, että Aluesanomat oli digisivuillaan hiljaa. Uskon, että ensi viikon printtikin on hiljaa. Kyse on ilmaisjakelulehdessä viime kädessä ilmoittajista. Voi olla, että nyt kannattaa olla neutraali tässä kaupungissa." (poiminta Javan blogista kommentesita "Unto Ukilainen kirjoitti 18.03.2012 - 12:11")

Hiljaisuuteen on syynsä, jotka ovat varsin yksiselitteiset, vaikkakin istuin Juhan ja Javan tiedotustilaisuudessa. Olen myös (kiitos luottamuksesta) saanut tutustua KAIKKEEN kirjalliseen materiaaliin, mitä tämä jokaisen oikeankin toimittajan kannalta "kimurantti keissi" pitää sisällään.

Neutraali on sana, johon ainakin toimitetuissa jutuissa pyrin. Eri asia on esimerkiksi vaikkapa kolumni tms. joissa vähintäänkin odotetaan jonkinlaista mielipidettä eri asioista kirjoittajaltaan.

Yksiselitteinen syy, ettei riviäkään AS:ssa (ei siis Alaston Suomi, vaan AlueSanomat) tällä hetkellä ole, on se, että asia on noussut lähes jokaisen tietoon ilman AS:n digiversiotakin.

Toinen, ehkä painavampi syy on se, että valitettavasti olen henkilönä itse hyvinkin lähellä tätä koko episodia, aina kaupunginhallituksen jäsenyyden ajoiltakin (tuolloin varsinaisen kokouksen jälkeen eteemme nostettiin pirunmoinen kasa tulosteita ja hallituksen jäsenille annettiin tiedoksi mitä on tekeillä). Tämä tarkoittaa  monien osalta sitä, että "uutisen" uskottavuus voi olla koetuksella. Näin ainakin itse koen.

Jos ja kun lehteen, sen painettuun tai digiversioon asiasta kirjoitamme, pohjaamme jokaisen asian faktaan, joka on todennettavissa tuosta melkoisesta asiakirjamäärästä.

Se ei tarkoita, ettenkö silmä tarkkana seuraisi eri tiedotusvälineiden uutisointia aiheesta. On ollut mielenkiintoista huomata, miten niihin "lipsahtaa" täysiä ankkoja, jotka jo olemassaolevankin kirjallisen aineiston perusteella voidaan osoittaa perättömiksi. Kaupunginhallituksen ja sen edustajien kannalta nämä ankat eivät ole kuitenkaan "kiusaajien" suusta.

Kiusaaminen ja kiusatuksi tulemisen tunteen kokeminen ovat kohteen osalta aina subjektiivisia, joten en pysty kommentoimaan milläään tavalla, onko joku taho tullut kiusatuksi vai ei. Mutta väitteisiin tällaisesta tulee aina suhtautua vakavasti.

Koko episodin aikana ainakin kahdella valtuutetulla kiusatuksi tulemisen tunne on melkoisen kovalla koetuksella. Sanoo siihen kuka ja mitä tahansa. Sen saatan uskoa todeksi, ettei tässä kiusaamissopassa ole voittajaa.

Olisiko asiaa voitu viedä alun alkaen toisin (vai oliko tämä kaikki vain peliä, nimeltään politiikka?) kuin kaupunginhallituksen puheenjohtajan esiintulolla 25.1.2011 lehdistötilaisuudessa, vaikka koko "häirintä- ja epäasiallinen käyttäytyminen" -asia tarkoitettiin vain kaupunginhallituksen jäsenten tiedoksi?