Uusikaupunkilainen paikallispolitiikka ja sen rytinät eivät ole ainutlaatuista –vain meille kuuluvaa herkkua– nykypäivänä. Suuret ikäluokat ovat johtaneet "omalla tavallaan" ja pikkuhiljaa aika ajanee ohi sen kulttuurin. Kiitos tiedonkulun "vapautumisen" sähköisen median tultua jäädäkseen.

Se että uusikaupunkilaisessa päätöksenteossa kuohuu miten kuohuu, on vain osoitus siitä, että muutos kabinettikulttuurista avoimeen päätöksentekoon on pikkuhiljaa alkamassa. Halusimme tai emme. Minä ainakin peukutan avoimuutta.

Uskon että tämän käsittävät myös seitsemänkymmentäluvun silloiset radikaalidemaritkin, kunhan hetkeksi pysähtyvät miettimään sitä historiaa, jolloin he siirtyivät "vallankahvaan" ja ovat suuren ikäluokkansa turvin sitä kahvaa puristaneet vuosikymmenet. Kukin voimillaan. Ja tyylillään.

Selvästi ainakin itse olen ollut pistävinäni merkille, että määrätynlainen sukupolvien välinen kuilu riivaa meillä (poikkeuksiakin tosin onneksi tästä yleistyksestä on), eikä "kokeneempi" kaarti yhdessä joidenkin virkamieskuntaa edustavien kanssa suostu näkemään ongelmien ydintä. Ja hyväksymään sitä, että huomisen rakentajana 25-50 -vuotiaalla näkemys ei välttämättä ole sama, tai ainakaan kehnompi, kuin 50-75 -vuotiaalla.

Ja mitä tulee poliittiseen kokemukseen. 30-40 -vuotta päätöksenteossa mukana ollut on kyllä kokenut kehäkettu kokoustekniikassa ja uudistusmieltä on varmasti ollut kolmekymentä vuotta sitten ja niitä uudistuksia on varmasti jopa toteutettukin. Mutta vuoden mukana olleilla politiikan keltanokilla on mukanaan usein myös raikkaita muutosten tuulia ummehtuneeseen ja paikoilleen jämähtäneeseen kulttuuriin. Ehkä jopa ehdotuksia uusista toimintamalleista. Jos heitä vain kuunneltaisiin herkällä korvalla, eikä tutulla "olen kuule ollut mukana kunnallispolitiikassa jo 1500 vuotta, eikä tuollaisesta ehdotuksesta mitään tule".

Ihminen kun on urautuva, mukavuudenhaluinen, laiska ja tottumuksestaan tulee vielä toinen luonto.

Luulen (eikä se ole tiedon väärti) että Uudessakaupungissa alkaa olla yhä enemmän ja enemmän niitä kunnallisvaikuttajia, jotka haluavat päätöksentekoon selkeää kulttuurimuutosta avoimuuden suuntaan.

Ehkä se avoimuus ei kuitenkaan ole parhaimmillaan siinä, kun blogeissa räävitään kokousten kulut anonyymeinä, mutta sähköisissä viestimissäkin on myös omat huonot puolensa. Samalla tavalla kuin yhden "totuuden" seitsemänkymmentäluvulla kirjoittaneissa sanomalehdissäkin.

Ehkäpä suurin ero seitsemänkymmentäluvun poliittisen radikaalin ja tämänpäivän "radikaalin" välillä on puolueasiat. Jos joku liputti seitsemänkymmentäluvulla punalippua siinä missä toinen apilankukkaa, niin tänäpäivänä "radikaalien joukko" ei olekaan jokin "poliittinen puolue" vaan joukko ihmisiä eri puolueiden sisältä.

Ja se on monille kokeneemman kaartin poliitikolle jo liikaa...