Kaksi vuotta kaupunginhallituksessa istuneena en voi kuin ihmetellä sitä, millä perusteella "joku" porukka, jota ei ole edes mainittu tulevan maanantain kaupunginhallituksen listalla on päätynyt "kehityskeskustelujen" jälkeen esittämään kaupunginjohtajalle 700 euron palkankorotusta. Muistaakseni (ja se ei ole tiedon väärti) johtajasopimuksessa luki, että kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan kanssa tämän ko. kehityskeskustelun vuosittain. Täytynee pyytää maanantaina johtajasopimus nähtäville ja varmistaa asia. Kertaakaan sellaista ei kuitenkaan ole käyty.

Ihmettelen esitystä palkankorotuksesta, siis ylimääräisestä sellaisesta, jo ihan kaupungin taloudellisen kehityksen perusteella. Samalla, kun henkilöstölle on jaettu samana vuonna lomautuslappuja, annetaan heidän johdolleen ekstralisiä. Tosin ajan hengestä lienee kyse ja hienoa huomata, että kaupunginhallituksemme on edes jossain asioissa trendikäs, vaikka ei millään suostu paperittomaan kokouskäytäntöön, kun osa porukasta ei osaa käynnistää tietokonetta...

Tämä palkankorotusesitys ei ole signaalina työntekijöille, eikä veronmaksajille mitenkään positiivinen aikana, jolloin kunnallisveroprosenttimme on saatettu keskimääräistä korkeammaksi ja muuta taksamme, kuten vesimaksut, ovat nousseet huimasti ja meidän kaupunkimme jatkaa ja jatkaa taloutensa sukelluttamista vaikkapa naapurikuntiimme verrattuna.

Tietysti silloin tämä korotus ehdottomasti puoltaa paikkaansa, jos näistä kaikista halutaan antaa ekstrakiitosta ja samalla lisätä yleistä tyytymättömyyttä kuntamme asioiden hoitoon...

Vielä kun muistetaan se, että kaupunginhallitus on kovalla metelillä puuttunut "ylimääräisiin" palkankorotuksiin muiden työntekijöiden ja viranhaltijoiden kohdalla, esitys tuntuu vähintäänkin oudolta.

Haluan muistuttaa, että kolmen eri konsultin selvityksessä voidaan päätyä siihen lopputulokseen, että kaupunkimme talous kusee (tai kauniimmin sanottuna meillä on klappia) noin 8 000 000 euroa tänäkin vuonna. Ja kirkkain kärkemme saa tästä bonusta samalla, kun konsernin muiden työntekijöiden vyötä entisestään kiristetään. Ehkä 16 000 000 euroa miinusta olisi tuonut bonusta sen 1 400 euroa/kk. Ehkä sekin tässä testataan... Eläkekertymä kun on kovempi siellä loppupään työvuosina...