Mikäli "Anonyymi" olisi kalenteriin merkitty, saattaisi se olla suosittu nimipäivä. Ainakin mitä blogikommenteista on pääteltävissä niissä paikallisblogeissa, joissa kommentti on saman tien julkinen.

Kun loanheittoa lueskelee, niin yhdessä suhteessa ainakin voin julkisena politiikan riistana ilokseni todeta, että osakseni on kohdistunut sellaisia ympäripyöreyksiä, jotka voi laskea sen suomalaiskansallisen "paskapanettelun" piikkiin, joka tuottanee iloa ja onnea läppäri sylissä paskhuusissa istuvalle angstien purkajalle. Ilmeisesti jotkin paineet helpottavat :)

Mutta vakavasti ottaen, mikäli erilaiset syytökset esimerkiksi herjaamisista ynnä muista vastaavista kyseenalaisuuksista tuodaan konkreettisesti eteeni, vastaan niistä.

Viime aikoina olen kyllä kuullut monenlaisia "totuuksia" itsestäni ja "käyttäytymisestäni" esimerkiksi hallituksessa ja koulutuslautakunnassa niin kutsutusti "kolmannen" osapuolen kautta, joka on kuullut asian taas "joltain" paikallaolleelta "luotettavalta" taholta. Eipä siinä ole voinut kuin hymyillä. Ja antaa asiantuntijatahojen lymyillä. Kenen missäkin.

Erikoista vain on se, ettei YHTÄÄN YKSILÖITYÄ syytettä esimerkiksi jonkin henkilön herjaamisesta eteeni ole tullut. Se kertonee jotain. Ei anonyymikommentaattoreilta, ei elävässä elämässä poliittisilta päättäjiltä, ei virkamiehiltä...

Tarkoitusperät ovat politiikassa, paikallisessakin, näemmä tärkeämmät kuin tapa miten puukkoa selän takana viuhautetaan. Ja tarkoitusperät ovat loppujen lopuksi varsin raadolliset. Onneksi selässä on tuota nahkaa jo entuudestaan. Joten piikkiä lihaan vaan, niin kuin meillä on tapana mainostaa vaalienkin alla.

Eräs hyvä ystäväni totesi edellisjoulun alla olleen joulupöytäfarssiuutisoinnin jälkeen kun naureskelin koko soppaa, että:

"Älä välitä. Sitä se on kun vanhat vallanpitäjät suojelevat asemiaan mitättömillä lihaksillaan"

Saattaa tuo sopia ehkä tähänkin päivään. Mene ja tiedä.

Vallasta humaltumista seuraa aina laskuhumala ja krapula. Ja krapula on epämiellyttävä olotila. Siinä syy, miksi vastuullisessa vallankäytössä tulisi karttaa sitä humaltumista. Vallankäytön humalassa hämärtyy näet helposti oikeudenmukaisuus ja avoimuus.

Ja se krapula on itseaiheutettua.

"Who your leader who your man
Who will help you fill your hand
Who's your friend and who's your foe
Who's your Judas you don't know
Night of the long knives..."