Perussuomalaisten U:gin valtuustoryhmä                                            LEHDISTÖTIEDOTE 31.1.2011

Veijo Nummi erotettu valtuustoryhmästä

Perussuomalaisten Uudenkaupungin valtuustoryhmä on kokouksessaan 21.1.2011 erottanut valtuustoryhmän jäsenyydestä kaupunginvaltuutetun, valtuuston II varapuheenjohtajan Veijo Nummen.

Tähän erittäin valitettavaan päätökseen valtuustoryhmä päätyi yksimielisesti (6 henkilöä).

Raskaaseen päätökseen johti useat seikat.

Kaupunginvaltuutettu Veijo Nummi ei ole osallistunut valtuustoryhmän toimintaan koko kuluneen kahden valtuustovuoden aikana, vaikka hänelle annettiin asiasta kirjallinen varoitus jo vuonna 2009 (23.2.).

Kokouksiin osallistumattomuuden lisäksi Nummi on systemaattisesti, tarkoituksellisesti jättänyt vastaamatta hänelle lähetettyihin sähköposteihin sekä soitettuihin puheluihin.

Valtuustoryhmän jäsenyydestä erotettu Nummi ei ole myöskään kuluneen kahden vuoden aikana tuonut minkäänlaista tietoa ryhmälleen edustamiltaan luottamustoimipaikoilta, kaupunginvaltuuston puheenjohtajistosta tai ylikunnallisilta luottamustoimiltaan.

Lisäksi valtuustoryhmä oli jo aiemmin pettynyt Nummen Perussuomalaista politiikkaa väheksyvästä käytöksestä äänestäjiään kohtaan, luvattuaan julkisesti puolueiden edustajille järjestetyssä ”vaalitentissä” ennen kunnallisvaaleja puolustaa paikallisia lähikouluja lakkautukselta, mutta toimineen päinvastoin päätöksentekotilanteessa.

Tämä ei kuitenkaan ole syy ryhmästä erottamiseen, sillä ryhmää ei sido minkäänlainen ryhmäkuri. Ainoastaan avoin ja kuntalaisten luottamusta herättävä toiminta sitoo ryhmää henkisesti.

Perussuomalaisten Uudenkaupungin valtuustoryhmä pitää erittäin tärkeänä toteuttaa Perussuomalaisten vuonna 2008 julkaisemaa kunnallisvaaliohjelmaa, jossa sanotaan mm.

”Mielestämme tärkeintä on kuunnella tavallisia kuntalaisia ja tarjota ihmisille ahkera sekä pettämätön vaihtoehto, joka puuttuu kunnassa oleviin epäkohtiin vallanpitäjien pientä piiriä pelkäämättömästi.” (Perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelma 2008).

••••

Viimeaikaiset tapahtumat koskien kunnallisia johtavia luottamustoimipaikkoja vahvistavat käsitystämme siitä, ettei Veijo Nummi toiminnallaan tue Perussuomalaista politiikantekoa, ei paikallisesti, eikä valtakunnallisesti.

Nummi on jopa omissa, valtuustoryhmän tietämättä tapahtuneissa neuvotteluissaan muiden puolueiden edustajien kanssa ollut valmis luopumaan Perussuomalaisten luottamustoimipaikoista vastoin niistä tehtyä kirjallista sopimusta.

Tällä toiminnallaan Nummi näkemyksemme mukaan asettaa myös Perussuomalaisia vaaleissa äänestäneet kuntalaiset vähäpätöiseen ja merkityksettömään asemaan valtapolitiikan edessä.

Perussuomalaisten Uudenkaupungin valtuustoryhmän enemmistö, eli seitsemän henkilöä, sai tietää näistä käydyistä neuvotteluista vasta tiedotusvälineiden kautta.

Valtuustoryhmä haluaakin muistuttaa, että se on itsenäinen toimija. Tästä syystä se ei hyväksy puolueen paikallisosaston jäsenten, tässä tapauksessa enää yhden yhdistyksen jäsenen esitystä ja puolueen paikallisosaston hallituksen päätöksiä luottamustoimipaikkajaon osalta.

Perussuomalaisten Uudenkaupungin paikallisosaston hallitus, puheenjohtajansa Veijo Nummen johdolla, on unohtanut länsimaisen päätöksenteon merkittävimmän tekijän, demokratian. Sen kuuluu olla ohjenuora myös käytännön toimissa vaalien jälkeen.

Perussuomalaisten Uudenkaupungin valtuustoryhmä haluaa kunnioittaa suoraselkäisyyttä sekä eri puolueiden edustajien allekirjoittamien nelivuotissopimusten sisältöä. Valtuustoryhmämme edustajat haluavat näin osoittaa, että myös tulevaisuudessa allekirjoituksemme kantavat paikallispolitiikassakin jo vieraaksi käynyttä sanaa ”luottamus”. Se on perussuomalaisuutta jo ilman puolueen nimeäkin. Valtuustoryhmämme jäsenet eivät halua, että heidän allekirjoittamat paperit ja periaatteet muuttuvat vessapaperin arvoiseksi silloin, kun luottamusta mitataan.

Haluamme olla luottamuksen arvoisia. Ennen kaikkea äänestäjiemme. Sekä sopimuskumppaneidemme.

Politiikanteossa valtuustoryhmämme tukeutuu jatkossakin avoimuuteen niin ryhmän sisäisissä kuin ulkoisissakin asioissa, jotta kuntalaiset saavat mahdollisimman oikean kuvan siitä, mitä asioita heidän valitsemansa edustajat todellisuudessa paikallispolitiikassa ajavat.

Liite: Sopimus luottamushenkilöpaikoista valtuustokaudelle 2009-2012:

mediaserver-2.vuodatus.net/g/7/71926/1296467008_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg