Kökköä kalliimmalla? Näinkö se on?

Kun kuulin aloitteesta liittyä ”Reilun kaupan” kaupungiksi, olin harmissani siitä, ettei aloite tullut käsiini asti, jotta olisin voinut allekirjoittaa sen. Tottahan näin hienoa asiaa täytyy ajaa.

Eikö meistä jokaisesta kuulostakin hienolta esimerkiksi se, että Saksa alkoi 1930 -luvulla nostaa sivistystasoaan valtakuntana?
Mutta millä keinolla. Sitä sopii jokaisen pohtia.

Reilu kauppa on meille oikeastaan pelkkää mielikuvaa, markkinamiesten ja –naisten luomaa, positiivista sellaista. Todellisuudessa yksikään meistä paikallaolijoista ei voi tuoda esille ensi käden tietoa Reilun kaupan reiluudessa jossain entisen sissipäällikkö Ortegan korruptoituneessa Nicaraguassa.

Mutta muutama kriittisempi ajatus Reilusta kaupasta lienee paikallaan.

–    2000 –luvun alkupuolella, kun kahvin hinta oli ylituotannosta johtuen todella alhainen ja moni niin sanotun Reilun kaupan ulkopuolinen tekijä joutui vaikeuksiin, saivat Reilun kaupan viljelijät takuusummansa tuotteistaan. Käytännössä ongelmana ei ole toisten viljelijöiden takuusumma, vaan yksinkertaisesti ylituotanto määrätyissä alkutuotannon tuotteissa maailmalla. Eli Ortegan iloksi meidän kannattaisi mutustaa täällä häkissämme banaaneita välipalaksi oikein urakalla. Ja kolme kuppia kahvia päälle. Tosin suomalaisina me olemme oman kehitysapukortemme kahvin osalta kantaneet kunnialla vuosittain.

–    Kuluttajan maksamasta Reilun kaupan extrahinnasta vain 10% menee viljelijöille. Muu osuus hinnanlisäyksestä, eli 90% jää väliportaille. Tukkukauppiaille, markkinoitsijoille ja niin edelleen. Kyllä hyeena haaskan löytää, varsinkin entisen sissijohtajan valtakunnassa. Jos jossain muussa keräyksessä hyvään tarkoitukseen tarkoitetusta rahasta itse kohteelle menisi vain 10%, niin se katsottaisiin juridisesti jo huijaukseksi. Vaan ei Reilussa kaupassa. Reilua eikö totta?

–    Halpojen hintojen tuottajamaiden mukaantulo Kahvimarkkinoille, esimerkiksi Aasiassa, on viesti kalliimmille tuottajille, vaikkapa juuri Keski-Amerikassa, joko poistua kokonaan markkinoilta tai sitten nostaa tuotteiden jalostusarvoa. Nyt kuitenkin Reilun kaupan periaatteet sitoo työvoimaa nimenomaan alkutuotantoon ja tuotteen takuuhinta pitää huolen, että ylituotanto kahvissa ja banaaneissa sen kun jatkaa voittokulkuaan.

–    Nicaraguassa nämä ”Reilun kaupan” tuotteita viljelevät maanomistajat eivät ole niitä maan kehnoimmin toimeentulevia. Eivät olleet ennen Reilun kaupan rantautumistakaan. Kuitenkin Reilun kaupan tiloilla käytetään paljon niin kutsuttuja kausityöläisiä, joiden palkkakustannukset ovat pitkälti täysin yhteneväiset Reilun kaupan järjestelmän ulkopuolisten tilojen kanssa. Samoin työolot.

Reilua kauppaa reiluin periaattein. Herää väistämättä kysymys, olemmeko vain hairahtuneet uskomaan sokeasti, kritiikittä, näitä meille luotuja vaaleanpunaisia mielikuvia näistä kalliimmista ja kehnommista tuotteista?

Henkilökohtaisesti uskon enemmän siihen, että Reilun kaupan ostoksilla ostamme vain kohtuullisempaa omaatuntoa itsellemme siitä, että länsimaisina sivistysvaltion asukkaina olemme surutta hyväksikäyttäneet vuosikymmeniä kehitysmaita oman hyvinvointimme parantamiseksi.

Mikä sitten olisi reilua kauppaa? Reilua kauppaa olisi lähiruoan ostaminen ja julistautuminen vaikka ”Meil o porkkanat iha viäres” –kaupungiksi, mikäli jotain profiloitumista tai kasvojen kohotusta kaupunkina haluamme.

Ainakin silloin tietäisimme tarkkaan mistä on kysymys ja kenen paikallisen keskustalaisen maanviljelijän taskuun rahamme tungemme. Ilman välikäsiä.
Banaanit ja kahvit voivat sitten tulla mistä tulevat. Maailmaa emme tee oikeudenmukaiseksi ja reiluksi paikaksi elää, ellemme aloita sitä tästä läheltä. Miksi siis menisimme merta edemmäs kalaan reiluine tekoinemme?

Kritiikin pohjana on käytetty seuraavien henkilöiden/organisaatioiden näkemyksiä ja ennen kaikkea kokemuksia:

• Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen talouden professori Pertti Haaparanta
• Adam Smith –instituutin Marc Sidewellin tuore selvitys ”Unfair trade”.