Ilokseni luin (kyllä, myös minä saatan tuoda positiivisia ja iloisia asioita blogiini) tämän päivän Neues... siis US:sta (la 25.9.-10), miten sosiaalilautakunta on päätynyt esittämään kaupunginvaltuustolle yksimielisesti alle kaksivuotiaan lapsen kotihoidontuen kuntalisää, 200 euroa kuukaudessa.

Se jos jokin on osoitus arvomaailmasta. Sitä kun lähinnä voi politiikassa mitata vain rahalla.

Harmi vain, että uutinen koski naapuriamme Laitilaa, minne Neues... siis US:n kultakynä Huittinen oli lähettämässä päättäjäksi bloginpitäjää ja paria muuta uusikaupunkilaishäirikköä. Muita otteita rimanalituksesta on käsitelty joskus aiemmin tässä blogissa. Itse asiassa ei lainkaan hullumpi idea. Ei ainakaan tarvitse uppoavan laivan mukana mennä, niin kuin meillä talousluvut näyttävät (vihdoin myös Neus... siis US:ssa).

Ehkä myös virkamiestemme kannattaisi tehdä jonkinlainen ekskursiomatka munapitäjään. Siellä kun tuo talous on hippasen paremmasssa jamassa kuin meillä. Siitäkin huolimatta, että muutama vuosi sitten olivat konkurssikypsiä. Tai siitä syystä.

Ihan voisi vaikka kysäistä, miten ovat sen talouden tervehdyttämisen onnistuneet tekemään. Ai niin, mutta siellähän vaihtuikin kaupungin johto ensin.

Saapa nähdä, kuinka uusikaupunkilaiset kotihoidontuen kuntalisään suhtautuvat, asiasta on tehty aloite, mutta se tyssäsi sosiaalilautakuntaan, joka päätti palata asiaan talousarviokäsittelyssä.

Ellei asia ole sitten jo niin vanha, että se muuttuu pelkäksi valheeksi, niin kuin vanhaksi meneviä asioita "valheeksi" vasemmiston forsspulisti väittää Java Valkosen Blogin "kommenttikentässä". Yritä nyt sitten näiden saivartelijoiden kanssa päättää asioista :D

•••••

Kommenttiosioista sen verran, että joku anonyymipelle on saanut elämää suuremman tehtävän hokea eri paikallisblogeissa, miksi muutama päättäjä (minä mukaanlukien) kannatti Uudenkaupungin kaupungin henkilöstön lomautuksia. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että lähestulkoon ainoana säästöesityksenä esittelijältä (kj.) en voinut olla sitä kannattamatta, vaikka tiedän, ettei lomauttaminen ole mikään pitkän tähtäimen säästökeino. Se on hätäratkaisu, jonka kusi lämmittää housuissa hetken.

Säästöjä saadaan vain ja ainoastaan järkeistämällä muun muassa eri hallintokuntien välihallintoa ja poistamalla päällekkäisyyksiä sieltä. Meillä alkaa olla noita väliportaan johtajia niin, että päät yhteen hakkaa. Tämän järkeistämisen suurin este on se, että poliittisina päättäjinä ja johtavina virkamiehinä on näiden turhien "johtajien" hyviä kavereita... Suorittava porras, se aliarvostetuin, mutta arvokkain porukka on yleensä se, joka saa tuta kireimmät toimet. Ja sitäkautta veronmaksaja heikentyneinä palveluina.

Se on niin helkkarin vaikeata tappaa Goljattia.

Saunan taa, siis saunaan, onhan nyt lauantai... jos ei muuta niin geneettistä erityispiirrettä pesemään...