Pari sanaa kouluverkostamme. Perussuomalaisten valtakunnallinen kunnallisvaaliohjelma vuodelta 2008 sanoo sanatarkasti näin:

“Suomalaiseen tasapuoliseen opetuksen perusturvaan kuuluu maksuton, terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö. Se syntyy parhaiten siten, että valtio avustaa kuntia kustannusten kompensoinnissa valtionosuuksien avulla. Pienten ja siten turvallisten lähikoulujen jatkuva lakkauttaminen ja luokkakokojen kasvattaminen eivät edistä opetuksen tasapuolisuutta. Lähikouluja tulee lakkauttamisen sijasta tukea ja kehittää kaikin mahdollisin keinoin.”

Uudenkaupungin ensi vuoden talousarviokäsittely on edessämme. Eikä hyvältä näytä. PerusSuomalaisten valtuustoryhmä on pöyristynyt siitä, miten ohut budjettikirjamme on. Ei pelkästään summien, vaan myös tietojensa osalta. Mikäli me valtuutetut hyväksymme budjettikirjan nykymuodossaan, teemme itsellemme karhunpalveluksen.

Tällä nykyisellä budjettikirjalla luottamustoimihenkilöiden on entistä vaikeampi saada tietoa eri hallintokuntien menojen kohdennuksista ja siitä, missä kohtaa tapahtuu esimerkiksi budjettiylityksiä. Esimerkiksi elinkeinotoimen tämän vuoden roisit budjettiylitykset olisivat jääneet kokonaan luottamustoimihenkilöiltä huomaamatta ja ylitys olisi paikkailtu hallintokunnan muita menoja vähentämällä. Näin se ei voi, eikä saa olla. Veronmaksajan kuuluu tietää, mihin hänen rahaansa käytetään.

Valta demokratiassa kuuluu sille, joka sen ottaa. Tässä tapauksessa valtaa on ottamassa entistä lujemmin pihteihinsä kylmää markkinataloutta kunnassa ajava johtava virkamiehistö yhdessä enemmistödiktatuuriin taipuvaisten wanhempien valtiomiestemme kanssa, joiden toteuttamalla politiikalla on vuosien saatossa syöty turvanamme olleet miljoonien rahastot olemattomiin. Ja kaikki tämä kansantaloutemme lihavina vuosina.

Jo historia osoittaa sen, että talouden kuralle saattaneet päättäjät, eivät kykene taloutta korjaamaan samoilla lääkeillä, joilla rahaa on syydetty surutta.

Valitettavasti todellisuus on se, että pääosa vanhojen puolueiden kunnissa toimivista valtuutetuista on kytkenyt oman ajattelunsa pois päältä, kun asioista ollaan päättämässä. On helpompi olla hiljaa kuin esittää ”tyhmiä kysymyksiä”. Valta on sen seurauksena harvojen käsissä. Myös ensi vuoden budjetin osalta.

Siitä on hyvänä osoituksena eteemme valmisteltu kaupungin budjetti. Kaupunginjohtajan esityksessä punakynakynää on saanut esimerkiksi sosiaalityössä niin sijoitettujen lasten varaus, joka on kokonaan poistettu (370 000 euroa) kuin myös toimeentulotuen määrää on vähennetty (50 000). 

”Jokainen yhteisö on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki.” on vanha sanonta. Nyt ensi vuoden budjettimme heikentää entisestään niitä heikoimpia lenkkejä. Niitä, jotka eivät voi tulla esiin ja kertoa pahoinvoinnistaan. Niitä, jotka eivät seuraavissa vaaleissa äänestä. Niitä, jotka eivät ole osa kaupunkimme elinkeinopolitiikkaa. Niitä, joiden asemasta ja hyvinvoinnista päätämme me kovat kaulassa välittämättä yhteiskuntamme pienimmistä ja heikoimmista.

Näitä sosiaalityön leikkauksia, joita kaupunginjohtajamme esittää Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei tule hyväksymään. Meillä päättäjillä on moraalinen vastuu. Haluammekin kysyä, onko meillä myös sydän?

Jo yhdeksänkymmentäluvun lama osoitti, mitä määrätyissä menoissa säästäminen saa aikaan. Olemmeko oppineet tästä ajasta mitään, vai ajammeko oman pienois yhteiskuntamme henkisesti yhä sairaampaan tilaan? Varsinkin nyt, kun näitä yhdeksänkymmentäluvun laman hedelmiä poimitaan tänäkin päivänä lastensuojelussa.

Uudenkaupungin talous on lievästi sanottuna kuralla. Enää ei käydä rahastoja imuttamassa. Ne ovat tyhjät. Ainoat rahastot ja rahat mitä nykyisessä Uudessakaupungissa riittää ja riittää, löytyy elinkeinopolitiikassamme. Olemmeko selvittäneet investointiemme ja niiden tuottojen keskinäisen suhteen. Ovatko ne tasapainossa? Vai onko kyseessä vain ”kaverilleni kans” mentaliteetti kaupungin virkamiesjohdolla.

Kaupungin johto keskittyy pelkästään elinkeinopolitiikkaan niin, että kohta se tulee jo luottamustoimihenkilöiden korvistakin ulos.  Lehtien palstoilla on ympäripyöreyksillä ladattuja ylistyksiä onnistuneesta elinkeinopolitiikasta sulassa sovussa sukeltavien talouslukujemme kanssa.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei tule hyväksymään sitä, että lapset, sairaat ja vanhukset laitetaan maksumiehiksi elinkeinopolitiikaksi kutsutun elinkeino- ja hallihaihattelun maksajiksi.

On muistettava, että tällä politiikalla ei ole lain velvoitteita. Silti se on noussut meillä ykkösasiaksi.

Onnettomassa taloustilanteessamme avoimuus nousee arvoon arvaamattomaan yhdessä virkamiesjohtoon kohdistuvan luottamuksen kanssa. Molemmat ovat tätä budjettia valmistellessa olleet lievästi sanottuna hakusessa.

Hallituksessa valmistella punaisten papereiden suojissa mitä pöyristyttävämpiä hankkeita, jotka vaativat myös niitä veronmaksajien rahoja.

Tällaisesta kulttuurista on yksinkertaisesti päästävä eroon silloin, kun kunnan kukkaronnyörit ovat niin piukassa, että olemme valmiit jättämään apua tarvitsevan pienen lapsen moniongelmaperheeseen keskelle väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä. Jos meillä ei ole rahaa eikä sydäntä sijoittaa tulevaisuuden aikuisiin, ei meillä saisi olla rahaa hillittömiin halli- ja muihin rakennushankkeisiinkaan.

Me Perussuomalaiset emme kavahda toimimista tavallisen kuntalaisen puolustajana yhdessä muiden puolueiden ajattelevien ja sydämen omistavien luottamustoimihenkilöiden kanssa. Meillä ei ole sidoksia erilaisiin kulissien takaisiin poliittisiin kytkykauppoihin.