Eilisessä (7.5.2009) Vakka-Suomen Sanomissa oli uutisoitu, miten jäsenhakemuksemme Perussuomalaisten Uudenkaupungin paikallisosaston jäsenyydestä yhdessä Java Valkosen kanssa oli evätty paikallisosaston hallituksen taholta.

No, yhdistys toimii miten toimii. Ei siinä mitään.

Erikoista uutisessa oli se, miten paikallisosaston puheenjohtaja Veijo Nummi kertoi yhdeksi hylkäysperusteeksi oheisen mainoksen, joka julkaistiin Aluesanomissa 29.5.2009:

1241767229_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hyväksytin mainoksen Perussuomalaisten puoluesihteerillä Ossi Sandvikilla, mutta ilmeisesti paikallisosaston puheenjohtajan sana on painavampi. Tai sitten avoin ja keskusteleva kulttuuri Perussuomalaisten ja kuntalaisten välillä Uudessakaupungissa on ollut tabu.

Itse koen merkittäväksi sen, että jatkossakin valtuustoryhmämme jäsenet ovat siellä, missä kuntalaisetkin. Turuilla ja toreilla. Sieltä ne eväät työskentelyymme tulevat. Ei muualta.

Eli tavataan taas.

Ja tässä kohtaa kiitos vappupöytämme äärellä piipahtaneille kuntalaisille. Saimme paljon teiltä pohdittavaa ja eteenpäin ajettavaa asiaa.