Nyt minun on pakko myöntää olevani kateellinen. Suunnattoman kateellinen.

Kävin tänään kävelemässä Haapaniementien varrella sijaitsevalla Uudenkaupungin kaupungin omistamalla tontilla, joka on aiheuttanut melkoisesti keskustelua. Keskustelua siitä syystä, että joidenkin mielestä tonttia ei saisi myydä ostajatarjokkaalle tontin luontoarvojen ja milloin minkäkin syyn vuoksi.

Tontti on mielettömän kaunis supisuomalainen sekametsä koivuineen, haapoineen, kuusineen, mutta ei se mikään ”mittaamattoman arvokas ja ainutlaatuinen lehtometsä” ole, niin kuin vastustaja-agitaattorit metsää kutsuvat. 

Ehkä näiden lausujien kannattaa oikeasti käydä tutustumassa lehtometsään... Huolestuttavaa on se, mikäli koulun lapsille opetetaan paikan olevan lehtometsä, niin silloin kyse on rehdistä harhaopista.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki valtuustokauden alussa aloitteen siitä, miten kaupunki tekisi voitavansa vaikkaa kaavoittamalla tontteja kyläkoulujen läheisyyteen, jotta lakkautusuhan alla olevat kylien sydämet saataisiin taas sykkimään täydellä teholla.

Mahdollinen tonttikauppa tukee tätä politiikkaa. Tässäkin tapauksessa.

En aio vastustaa kauppaa hallituksessa, vaikka olen kateellinen. Niin kuin näemmä moni muukin.

Pakko myöntää, että jos olisin tiennyt mokomasta tontista ennen nykyistä ostajaehdokasta, olisin saattanut vakavissani harkita tontin ostoa Sundholmasta. Kyläkoulun vierestä.