Lukaisin netissä hesarin vieraskynätekstin, jonka kirjoittajana on Sami Parkkonen ja tilaa säästääkseni tässä blogissa laitoin linkkinä tänne seisomaan. Jotenkin tämän Parkkosen teksti tuntuu soveltuvan monilta osin myös tämänhetkiseen paikallispolitiikkaan.

Tämän aamun (30.9.2010) Neues... siis Uudenkaupungin Sanomat ei yllättänyt teksteillään mitenkään. Linja jatkuu vakaana. Tosin erittäin harmittavana koen sen, että kohtuullisen fksuna ja terävänäkin ihmisenä tuntemani Leena Huittinen ei enää ammatissaan näytä yltävän samaan fiksuuteen ja terävyyteen, mitä antaa ymmärtää ihmisenä. Liekö hevosen suu suitsittu leikillisesti sanottuna Cosa Nostran tapaan?

Selkeästi linjansa jo aikoja sitten valinneen lehden tämän päivän otokset osoittavat, että toimittajan ammattinimikkeellä ei paljon painoa ole, kun pyritään muokkaamaan ihmisten mielikuvia.

"Persujen pelleilyosasto on ottanut käyttöön uudet aseet kaupungin johtoa vastaan", kirjoittaa Huittinen. Melko rankasti sanottu. Mikäli "pelleilyosasto" -nimitys johtuu siitä, että esimerkiksi minä kaupunginvaltuutettuna ja -hallituksen jäsenenä olen aidosti huolissani siitä, miten Uusikaupunki on matkalla kriisikunnaksi ja taloutemme on jo pitkiä aikoja sukeltanut miinussyövereihin, niin kuulun mielelläni pelleilyosastoon.

Vaan kyse lieneekin enemmän siitä "pyhästä" kolminaisuudesta virkamiesjohto - poliittinen johto - ja näiden pää-äänenkannattajasta paperisanomissa, jonka pääasiallinen tehtävä on suojata ja puolustaa kahta edellä mainuttua. Keinoja ja sanavalintoja kaihtamatta. Tähän kohtaan sopisi uudelleen alun linkki.

"Ideologian keinovalikoimaan on lisätty mausteeksi koston kyyneleitä.", jatkaa Huittinen purkautumistaan. Henkilökohtaisesti olen suunnattoman kiinnostunut tuosta lauseesta. Kun kostetaan, niin silloin kyse on jostain toisen teosta jolle haetaan kyseenalaisin keinoin hyvitystä. Asia jäänee arvoitukseksi, mitä Huittinen tarkoittaa, sillä en tunne minkäänlaista tarvetta vastineen kirjoittamiseen tähän lehteen. Ne ihmiset, jotka vastinetta kaipaavat löytänevät sen täältä.

Yksi olennainen syy, miksi vastinetta en tee, on se, että en voi olla lainkaan varma, etteikö siitä jätettäisi olennaisia osia pois. Samalla tavoin kuin lehden tämän päivän uutisoinnissa tekonurmen ja monitoimihallin osalta. Aloite nimenomaan oli hyvin rajaava; "niiden mahdollinen toteutuminen EI saa haitata kunnan peruspalvelujen toteutumista."

Uudenkaupungin Sanomien toteuttama julkaisupolitiikka ei ole millään tavalla ennennäkemätön. Kun valtaeliittiä vastaan nousee oppositio, se mielellään leimataan "häiriköiksi", "pelleiksi", "kylähulluiksi" ja niin edelleen. Tällä tavalla Suomessa on vuosikymmeniä hiljennetty toisinajattelijoita. Nimenomaan "ajattelijoita". Mikäli aihe kiinnostaa laajemminkin, esimerkiksi Huittista, niin suosittelen alkupaloiksi, hänen kahden toimittajakollegan tekemää teosta "Lumedemokratia". Sen verran paikallistoimittaja voi ottaa mallia heidän työskentelystään, että jokaiselle kovan luokan väitteelle ON viite kirjan teksteissä, mihin väite perustuu. Tämä kun tuntuu olevan Huittiselta täysin hukassa. Nyt hän keskityy pelkkään räksyttämiseen, josta muun muassa yllekirjoittanuttakin syyttää.

Omalla tavallaan samaisessa lehdessä, sen pääkirjoituksessa, päätoimittaja katsoo arvovallallaan meitä huonosti käyttäytyviä (lue: vääristä asioista puhuvia) valtuutettuja, jotka emme suostu nuolemaan pyhää kolminaisuutta tässä kaupungissa.

"Vaikeista ajoista selviämiseksi on tärkeä (taas tuo päätoimttajan lempisana) tukea raskainta vastuuta kantavia keskeisissä asemissa olevia ihmisiä.", kirjoittaa päätoimittaja Jussila. Tuo on totta, mutta mikä on ollut vuosien tukemisen tulos? Ne löytyvät numeroina, ei mielipiteinä. Mutta kolminaisuuden toimiminnan kannalta korkealta saarnatuoliltaan viisauksia kirjoittavan päätoimittajan tekstin ymmärtää.

Vielä paremmin vielä, jos jaksaa kahlata nuo kaksi linkkiä ajatuksella läpi.

 "Enää ei naksutella nallipyssyjä, nyt ammutaan tykillä", maalailee Huittinen omassa kommentissaan, joten...: