...saattaa joku sanoa vähintään mielessään maanantai-iltana kaupunginhallituksen kokouksessa. Veneveistämön kaavasta on kyse. Tekninen lautakunta päätti viime kokouksessaan Joni Lohimiehen (Perus.) ehdotuksesta, ettei koko kaavaa hyväksytä. Kerrankin Perussuomalainen oli voittajien puolella, äänin 9-1 kaava hylättiin.

Vaan nytpä sama asia tulee kaupunginhallitukseen aivan kuin se ei olisi koskaan lautakunnassa käynytkään ja esityksenä on, että kaava laitetaan näkösälle sellaisenaan.

Mieli tekisi sanoa että: "lällällää mokomat teknisen lautakunnan pellet, päättäkää mitä päätätte, me teidän päätös kumminkin kumotaan ja päätetään niin kuin työväentalon mafia haluaa."

Enpä sano, vaan hyväksyn osaltani lautakunnan päätöksen. Eli taitaa taistelupari Harto Forss (vas.) & Rainer Tähtinen olla kerrankin samaa mieltä jossain pykälässä. Menee perinteinen vasemmisto-oikeistoakseli sekaisin taas.

Ei tämä veneveistämön kaavapelleily ole ainutlaatuista. Samalla tavalla hallitus viime vuonna jyräsi toisen ASIANTUNTIJAlautakunnan, koulan, päätöksen ja teki omat ratkaisunsa.

Taitaa tämän kaavan väkisin läpiajaminen juontaa siihen, että virkamiehissä on jo luvattu jollekin tämän alueen rakentaminen ja nyt me "helvetin luottamustoimihenkilöt, kirppusirkuslaiset", tai ainakin osa meistä, olemme pilaamassa jotain suurta ja kaunista.

Jospa edes Puuha Pete ja hänen Anninsa tästä hyötyisivät...