Ehkä otsikon lainauksella on paras lopettaa pitkä, lähes neljän vuoden blogihiljaisuuteni paikallispolitiikan saralla.

Viime kunnallisvaaleissa tulin valituksi ainoana Suomessa Muutos 2011 -listalta valtuutetuksi. Olihan se hienoa. Tulla valituksi. Aina siihen asti kunnes perinteiset paikkajkoneuvottelut puolueiden kesken olivat edessä. Edellisen valtuustokauden napahenkilöt olivat päättäneet jo ennen vaaleja, ettei M11 pääse mukaan näihin lautakuntakarnevaaleihin. Vaalien jälkeisissä neuvotteluissa mukana ollut Kokoomuksen uusi valtuutettu olikin ihmetellyt, miksi M11 on neuvottelujen ulkopuolella ja esimerkiksi ensimmäistäkään valtuustopaikkaa saanut Vihreät oli mukana saaden edustuksia myös lautakuntiin...

Tuolloin M11 jätettiin siis kylmästi kaikkien neuvotteluiden ulkopuolelle ja tuloksena oli pelkästään yksi valtuustopaikka. Ei lautakuntapaikkoja. Ei jatkoon :)

Tästä johtuen yhden valtuutetun rooli kokonaisuudessa oli, jos nyt ei mitätön, niin ainakin merkityksetön.

Osallistuin kuluvan kauden muutamaan valtuuston kokoukseen ja varamiehenä toiminut Java Valkonen huomattavasti useammin. Ja aktiivisemmin. Ryhmän nimissä on aloitteeita jätetty hänen toimestaan monta. Silloin, kun jokin paikallisesti merkittävä päätösehdotus on ollut lähes 50/50 -tilanteessa, niin M11 edustaja on ollut paikalla. Siis silloin, kun yhden edustajan perslihasten kulutuksella on ollut edes teoreettista merkitystä päätöksenteossa.

Mutta mistä oikein oli kysymys paikkajakoneuvotteluissa? Silloisen Kokoomuksen neuvottelijoiden nokka yhdessä muutaman taustatekijän kanssa piti yhtenä tärkeimpänä seikkana paikkajakoneuvotteluiden osalta, että M11 jätetään niistä ulos. Tähän tietysti yhtyi moni politiikan konkari eri puolueista. Syitä voi vain arvailla, mutta yksi lienee avoimen politiikan puolesta puhuminen ja myös sen eteen toimiminen.

No, vettä on virrannut Sirppujoen sillan alta jonkin verran noista päivistä ja myös valtuustokartta on muuttunut mielenkiintoiseksi, kun kauden aikana on tullut valtuustoon yksi uusi ryhmä, joka on mukana myös edessä olevissa vaaleissa.

Kun minua pyydettiin Kokoomuksen ehdokkaaksi Uudessakaupungissa, olin jo tehnyt päätöksen, etten näihin karkeloihin enää mukaan lähde. "Never say never again" lienee tässä kohtaa osuvin fraasi.

Mikä sai pään kääntymään?

Yksi merkittävimpiä syitä näihin vaaleihin mukaan lähtemiselleni on samalla ehdokaslistalla mukana olevat Juha Aaltonen sekä Java Valkonen (ent. M11 edustajat). Eli erikoinen tilanne. Siis nämä kaksi, jotka olivat melkoisen myllytyksen ja poliisitutkinnan kohteena silloisen kaupunginjohtajan ja politiikan napavaikuttajien toimesta. Ja tätä kaikkea peesasi kaikin keinoin paikallislehtemme yhdessä "Kokoomuslaisen" päätoimittajansa kanssa.

Ja mikä oli tulos tässä ajojahdissa, johon valjastettiin poliisikin? Eipä aikanaan uutisoitu, että pyöreä nolla. Kyse olikin poliittisesta ajojahdista. Jonka kyllä itsekin tiesin koko ajan. Niin sanottu jahti oli ajoitettu sopivasti.

Kun miettii kaikkea tapahtunutta ja nykyistä tilannetta, ei voi kuin pohtia, miksi rikollisiksi leimatut, lehdistön inhokit "persujen pelleosasto", häiriköt, vastarannankiisikit ovat pyydettyinä ehdolla? Ja kaiken kukkuraksi vielä niinkin painavan "jahtaajan" kuin Kokoomuksen listoilla? Siihen varmaan joutuvat paikallisen Kokoomuksen johtohenkilöt vastailemaan moneen kertaan kysyjille lähiaikoina. Tosin he eivät ole jahdanneet, sillä ruorinkääntäjät ovat vaihtuneet valtuustokauden aikana.

Mutta omalta osaltani voin todeta, että kuluneella valtuustokaudella Kokoomus on määrätietoisesti tehnyt töitä juuri niiden asioiden eteen (muun muassa kaupungin talous plussalla 3,8 miljoonaa euroa v. 2016), joiden vuoksi edellisellä valtuustokaudella kaksi valtuutettua saivat poliisit peräänsä.

On varmasti jonain päivänä paikallishistorian tutkijoilla hauskaa, kun tarkastelevat uusikaupunkilaisen politiikan koukeroita.