...en ole ihan varma muistatko vielä minua. Olen kirjoittanut Sinulle viimeksi kolmekymmentäkolme vuotta sitten. Sen jälkeen uskoni sinuun lopahti kun tunnistin naapurin sedän äänestä, vaikka hänellä olikin valkea parta rokonarpisen kasvonsa peittona.

Miksikö kirjoitan Sinulle nyt? Sen vuoksi, että olet ainoa jonka puoleen voin kääntyä, olit sitten olemassa tai et. Toiveeni ovat sellaisia, etten taida saada niitä kuitenkaan kaupasta ostettua, enkä omin käsin askarreltua. Jos Sinua ei ole olemassa, niin ei se mitään. Voin silloin heittää toiveeni ”turhien toiveiden” kaivoon. Siellä niitä on jo paljon, mutta tilaa löytyy vielä muutamalle turhalle toiveelle.

Itselleni en toivo Sinulta kuin hiukkasen kovempaa nahkaa, kuin mitä nyt selässäni kannan. Lisäksi toivoisin itselleni tarkempaa korvaa kuulla läheisteni toiveet, joista tärkeimpiä lienevät ne sanattomat. Varsinkin lapsilla.

Naapurustolle toivon mukavaa talvea, pikkupakkasta ja vain vähän lunta. Sillä tavalla sopivasti, ettei koko talvi mene lunta kolaillessa. Tämän toiveen toteutumisesta hyödyn itsekin, joten sitä ei ole ihan pakko toteuttaa, jos näyttää siltä, että säkkiisi ei mahdu kaikki toiveeni.

Uusikaupunkilaisille toivon rauhallista –onhan tämä virallisesti rauhankaupunki–  joulua ja erityisesti sitä aikaa pysähtyä itsensä kanssa. Toivon, ettei tämä yhteinen aika perheissä kostaudu stressin ja läheisistä vieraantumisen myötä. Sen vuoksi toivonkin poliiseille hiljaista ja rauhallista joulunaikaa. Sen varmaan tiesitkin, että tilastollisesti joulun pyhinä kotihälytyksiä on eniten. Ilon ja rauhan juhlan aikana.

Toiveiden listani ei ole kovin pitkä. Saattaahan olla, että nämäkin toiveet ovat jo hankalia ja raskaita toteuttaa, ellemme me itse hiukan avita säkkisi kantamisessa.

Mahdottomin toiveeni taitaa olla kuitenkin se, että poistaisit kaunan, vallanhimon ja panettelun politiikasta. Kunnallisestakin. Toivon sitä nyt kuitenkin, vaikka tiedäthän sinä meidät ihmiset. Silti uskallan toivoa, vaikka tiedän, että joudun toiveen täyttymisen suhteen kävelemään itsekin peilin eteen ja keskustelemaan sen raadollisen peilikuvan kanssa.

Ai miksikö sitä toivon? Viime aikoina on ollut ilmassa kaikenlaista turhuutta, joka syö energiaa aivan suotta. Suotta palaa aikaa ja voimia joutavuuksiin.
Se aika on pois niiltä ihmisiltä joilla on oikeasti asioita, jotka ovat tärkeitä ja he toivovat meidän päättäjien, tulevienkin, kuuntelevan heitä. Ja ennen kaikkea tekevän asioille jotain.

Joulupukki, tiedätkö että sain puhelinsoiton lähimmäisestään, pienestä lapsesta, huolissaan olevalta ihmiseltä. Lapsi on aikuisen maailman pelinappulana ja siinä maailmassa on mukana voimakkaasti myös kansallistautimmekin. Kyllähän Sinä tästä taudista olet kuullut.

Minä toivon, että mikäli muita toiveitani et ottaisi kuuleviin korviisi, antaisit tälle pienelle lapselle oikean joulun ilman päihteitä ja epävarmuutta.