Sähköpostiini tupsahti äsken Kuntaliitolle lähettämäni kysymys. Uusikaupunkilainen laki on siis erilainen kuin Suomen laki :). Ja teklassahan oltiin kaiken lisäksi yksimielisiä asian käsittelyyn ottamisesta, olisi näemmä voinut jopa äänestääkin asiasta, mikäli joku olisi vastustanut.

Kysymys oli siis seuraava:
 
"Tervehdys Voiko lautakunta ottaa ylimääräisenä asiana käsittelyynsä asian, vaikka se ei ole virkamiehen valmistelema? Esimerkkinä mainitsen lautakunnan kokouksessa tapahtuneen asian, jonka lautakunnan jäsen esitti otettavaksi käsittelyyn muiden asioiden yhteydessä. Lautakunta päätti yksimielisesti ottaa asian käsittelyyn ja sen jälkeen lautakunnan toinen jäsen teki päätösehdotuksen, jota kannatettiin ja jonka lautakunta yksimielisesti hyväksyi. Voidaanko toimia näin, vaikka virkamies ei olisi valmistellut eikä tehnyt asiasta omaa päätösehdotusta? Kiitos jo etukäteen vastauksesta Rainer"
 

Vastaus:
 
Voidaan. Ainoastaan valtuuston kokousmenettelystä on säädetty yksityiskohtaisemmin kuntalaissa. Valtuustoa alemmissa kunnan toimielimissä, kuten lautakunnissa, toimielin voi päättää esityslistan ulkopuolisen asian ottamisesta käsiteltäväksi yksinkertaisella enemmistöllä ja tehdä siinä päätöksen kokouksessa tehdyn kannatetun ehdotuksen mukaisesti.
 
Terv.,
 
Mika Paavilainen
Lakimies
Suomen Kuntaliitto, lakiasiat
09-7712176