...jos ei muuta, niin purkkaa jauhamaan. On ollut taukoa blogin suhteen. Kaikeen ei vaan aika eikä puhti aina riitä. Politiikassa on silti pitänyt kiirettä.

Olen tehnyt mokan maanantain hallituksessa. Hallituksen keltanokkana oikein munauksen. Poistuin muutamaksi minuutiksi kokoustilasta pyytämättä taukoa. Piti käydä pihalla haukkaamassa happea. Tai no –ei niin terveellistä– ilmaa kumminkin.

Kokouksen alussa Novidan rehtori piti ansiokkaan ja oppilaitoksen asemaa varsin kuvaavan alustuksen. Se kesti jonkin aikaa. Alustuksen jälkeen oli keskustelua aiheesta jne... Kuka haki kahvia ja kuka keskusteli. Minä lähdin kokoushuoneesta ulos yhdessä hallituksessa mukana olleen Persujäsenen kanssa. Se oli se moka.

Varsinainen työjärjestyksen mukainen kokous oli alkanut ja yllättäen asiakokonaisuus kolmosessa olikin käsitelty jo koulutuslautakunnan kokouksen päätös olla hakematta 2% säästöjä hallintokunnastaan. Vaikka asiakokokonaisuudessa 10 se olisi ollut luonikkaampaa, kun kerran pykälä käsitteli näitä talousarvion tarkistamisia ja säästöohjelmaa.

Ketut katsoivat vain kanan olevan sopivasti hollilla sillä kertaa. Tosin syödyksi sitä eivät vieläkään saaneet.

Puheenjohtaja nuiji hallituksen "yksimielisen" päätöksen palauttaa asia koulutuslautakunnalle, saatesanoilla "miten koulutuslautakunta voi pyyhkiä perseensä hallituksen päätöksille". Tosin sitä ei kirjattu :D

No niin.. kuka pyyhkii perseensä ja mille asialle kun puhutaan avoimuudesta?

Pyysin puheenjohtajaa avaamaan pykälän sen verran, että voisin jättää eriävän mielipiteen asiasta. Se ei käynyt, sillä puheenjohtajan mukaan minulle pätee samat säännöt kuin muillekin. Vaan olipa sekin linjakasta. Muutaman kuukauden aikana hallituksessa on avattu pykäliä milloin mistäkin syystä nuijan kopautuksen jälkeenkin.

Nyt oli ensimmäinen kerta kun se ei onnistunut.

No, ainakin saivat lehdistölle haluamansa tiedon. Peli kovenee, kun konsit alkavat olla tämäntasoisia. Silti uskon edelleen rehellisyyteen. Kieroilu ei ole meikäläisen laji. 

Valitsimme toimikunnan selvittämään kaupungin säästöohjelmaa. Istun siinä jengissä. Ja järjestäytymiskokous on ensi viikolla.

Uudenkaupungin Sanomat (puheenjohtajan pää-äänenkannattaja) tituleerasi hallituksen nokkaa myös "toimikunan puheenjohtajana". No sitä valintaa meidän siis ei tarvitse enää ensimmäisessä kokouksessamme tehdä, kun se on jo tehty :D

Lisäksi kouluverkon ronkkiminen tuntuu olevan hallituksen puheenjohtajan (ja muutaman virkamiehen) ykkösasia alkaneella valtuustokaudella, sen lisäksi että hän vaihtaa ajatuksiaan tuulimyllyistä kuin se tunnettu vähemmistöedustaja hevosta.

Sellaista se. Huvittavinta on se, että mainostetaan avoimuutta kun se ei sitä kuitenkaan ole. Kovasti mainostettu "Uusikaupunki" -puolue on kaikkien paikallisfloppien Äiti. Pelkkä hokeminen kun ei aina riitä vakuuttamaan. Teoistaan kun ihmiset tunnetaan. Niin se vain menee.

Rahaa riittää silti...

Kyllä meillä kuulkaas on rahaa niin että selkä notkuu. Hallituksen lisälistalla oli Pohitullin koulun keittiön saneeraus. LVIAK -töiden kustannusarvio oli 240 000 euroa. Sen oli laatinut ulkopuolisena kallispalkkainen suunnittelutoimiston konsultti! Urakkakilpailun jälkeen kustannusarvio pompsahti 570 000 euroon! Kaupunginhallitus myönsi lisärahaa 270 000 euroa.

Kolmekymenntä vuotta hallituksessa istuneet jaksoivat vielä jatkaa samaa hokemaa, miten nyt evästävät virkamiehiä tarkkuutteen (tässä kohtaa haukottelu oli toimenkuvanani).

Saapa nähdä kuinka kallis keittiö saadaan... Tuskin määrärahat riittävät alkuunkaan. Historia kun kertoo aika usein totuuden (Enkä nyt puhu tästä US:n päätoimittajan lempilapsesta).

Esitin, että lisämäärärahaa ei myönnetä. Ei kannatusta. Jätin eriävän mielipiteen ja olisin halunnut siihen lisättäväksi lauseen "Lypsävä lehmä täytyy vain joskus ampua".

Ainakin silloin kun lehmä on koko kropaltaan sairas.

Vappupöytä

Tänään vapunaattona istun Uudessakaupungissa Ravintola Kahvelissa yhtenä ryhmämme valtuutettuna klo 19-20 ja näkisin mielelläni kuntalaisia keskustelemassa iloisen illan aikana kuntamme asioista ja nykytilasta rehellisesti ja avoimesti. Tai jos ei muuta niin tule morjenstamaan.

Mielipiteesi ja ajatuksesi ovat tärkeitä. Ainakin minulle.

Hauskaa Vappua! Työläisten juhlaa...