Uudenkaupungin kaupunginhallituksen viime maanantaisen kokouksen tämänpäiväisenä puheenaiheena blogeissa ja sitä kautta kaduilla on näemmä ja kuulemma KOy Uudenkaupungin Energiapuisto ja sen synnytyksen jälkeiset  aina kohdusta pullahtanutta epämääräisen näköistä istukkaa myöden.

Hallituksen kokouksessa koko 3,2 miljoonan euron takausta vastusti lisäkseni ainoastaan Keskustan Vahteran poissaollessa tilalla istunut Maikolan Sepi. Myös Perussuomalaisten mandaatilla. Esitin, ettei Kiinteistöosakeyhtiölle taata mitään lainoja, ennen kuin näitä niin kutsuttuja puistoilijoita konkretisoituu lisää Poraajantielle. Kun näiden kanssa on kuulemma neuvotteluja käyty. On käyty ihan tammikuusta asti. Ja esityksessäni (ei siis missään pulinassa tai mielipiteen esittämissessiossa) sanoin myös, että tämä takausasia otettaisiin uudelleen tarkasteluun, että tarvitaanko edes sellaista. Vertek on kahden vakavaraisen yrityksen omistama (VSV ja Rauman Energia) yhtiö, vaikka onkin viimeiset vuodet takonut turpalukuja.

Vaan tappio tuli siis 9-2. Ja päälle vielä konkareiden ripitykset siitä, miten julkeita päästelin suustani, kun puhuin "haamuyrityksistä". Eikös haamuyrityksiä ole sellaiset, joilla ei ole nimeä ja joista ei kukaan muu tiedä kuin Jumalasta seuraava?

Uudenkaupungin kaupungin tehtävä ei ole tukea kahden vakavaraisen yrityksen yritystoimintaa. Kunnallislaki ei siihen velvoita, eikä siihen oikein perusteitakaan löydy, kuin että "kaverille kans". Lisäksi kesäkuisen salaiseksi julistetun päätöksen yhtiön perustamisesta olisi joku voinut viedä valitusasteisiin 14 vuorokauden aikana, mutta paha kenenkään on salaisesta asiasta valittaa, kun siitä ei tiedetä!

Nyt, kun asiaa on voinut kaivella moni eri taho, en voi kuin olla entistä enemmän vastaan koko Vertek Oy:lle verovaroin rakennettavaa hallia. Pöyristyttävää, mutta totta sekin, ettei veronmaksajien kokonaan omistaman kiinteistöyhtiön hallituksessa ole ensimmäistäkään luottamushenkilöä. Kun tätä kysyttiin kaupunginjohtajalta, niin vastauksena oli, että se on vain hyvä, että hallituksessa istuu vuokralainen, kun se sitouttaa yritystä enemmän jäämään Uuteenkaupunkiin.

Mitä lie perustelu tarkoittaa?

Jos meikäläinen pääsisi vuokralaisena asunto-osakeyhtiön hallitukseen, niin johan olisi melkoisen herkullista, kun lähestulkoon jokaisessa asiassa olisin jäävi. Tosin Uudenkaupungin kaupungin jääviysasiat ovatkin aivan oma lukunsa, mitä hallitustyöskentelyssä olen huomannut... Jos kaupunginvaltuustoa kutsun pilke silmänkulmassa ajoittain Pelle Hermanni -kerhoksi, niin valitettavasti kaupunginhallitusta voisi leikillisesti kutsua puolestaan Sirkus Finlandiaksi verhojen takana jäävinä kuuntelevia sirkustirehtöörejä myöden. Montakohan laitonta päätöstä olemme tehneet muutaman kuukauden aikana näiden verhojen takana pällistelijöiden takia?

Viime viikosta eteenpäin toivon, ettemme enää tee niitä yhtään.

Viime päivien aikana esiin tulleet "kummallisuudet" (joita muun muassa Aaltosen blogissa ansiokkaasti tuodaan esille) vahvistavat vain sitä, että asian tullessa kaupunginvaltuuston päätettäväksi olen edelleen esittämässä, ettei kaupunkilaiset, veronmaksajat, takaa lantillakaan lainaa. Toivon, että myös kaupunginvaltuutetut vihdoin ja viimein avaavat silmänsä näkemään sen, minkälaisia Pelle Hermanneja meistä tässäkin asiassa tehdään.

Ja sitten eräs päätös, jonka tämän hallisoppasirkusesityksen aikana olen tehnyt. Tästä lähtien, kun näitä kaiken maailman "salaisia listoja" tuodaan hallitukselle saman tien kiireellä päätettäväksi, aion esittää poikkeuksetta joka ikinen kerta, että kyseinen asia jätetään pöydälle ja käsitellään seuraavassa kokouksessa. Ainakin silloin ehtii paneutua aiheeseen, josta tekee päätöksiä. Tähän mennessä yksikään "kiireinen" asia ei todellisuudessa ole ollut niin kiireinen, etteikö sitä voisi viikkoa makuuttaa.

Sen tämä hallitusurani ensimmäinen puoli vuotta on opettanut.

Voi hallilujaa...