Maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin aloitteemme, joka koski valtuustoaloitteiden käsittelyn nopeuttamista siten, että valtuusto saa ne "mahdolliseen käsittelyynsä kahden kuukauden määräajassa". Ilmeisesti jälleen kerran nämä blogien parasiitit, joille tuottaa vaikeuksia jo oman nimensä kirjoittaminen, ovat jättäneet lukematta aloitteen sisällön. Vaikka se tehtiin mahdollisimman lyhyeksi.

Aloite sai turpiinsa kunnolla äänestyksessä. Otsikon toteuma tulikin sitten noin tunnin kuluttua tuon valtuustoaloitepykälän loppuunnuijimisen jälkeen, kun siirryttiin pykälään "Valtuustoaloitteet 2011". Tuolloin aloitteemme äänestyksessä yhtenä muiden mukana torpannut kaupunginvaltuutettu kritisoi liikuttavan vuolaasti, kun jotkin aloitteet viipyvät viranomaisvalmistelussa luvattoman pitkään.

Se siitä.

Ilmeisesti suurta puoliammattimaista mielensäpahoittamista koettiin juuri tämän pykälän aikana, kun ihmettelin miten istuva kaupunginhallituksen jäsen voi puoltaa nykyistä aloitteiden käsittelynopeutta, vaikka itse istuu kaupunginhallituksessa ja täten tietää myös tarkkaan, kuinka aloitteita esittelijä pystyy kierrättämään huomattavankin nopeasti lautakuntakierroksilla.

Sen pohjalta puheenvuoro oli mielestäni juuri sitä itseään; virkamies- ja poliittisen johdon miellyttämistä pelkästä miellyttämisen tarpeesta. Sellaista höpöhöpöä. Ja peruste höpöhöpölle löytyy maanantain kaupunginvaltuuston kokouksen lisälistan asiakokonaisuus kolmestatoista.

Olen pyrkinyt aina hakemaan väitteilleni faktapohjan. Joitakin se miellyttää, pitkän linjan kyläpoliitikoita ei.

Päätökset aloiteasioista on tehty. En voi kuitenkaan olla seuraavan kerran hymyilemättä leveästi, kun joku aloittaa kaupunginvaltuustossa valitusvirren virkakoneistossa makaavista aloitteista. 

Valitettavasti senkaltainen puheenvuoro on jatkossakin hyvin todennäköinen.