...kultakynä Huittiselta oli taas tänä aamuna (US 29.1.2011) ilo lukea. Jutussaan "Suurilla puolueilla valinnat valmiina" luin, että Perussuomalaisten paikallisosaston hallitus (älkää kysykö, keitä on ko. organisaatiossa. Netistä ei löytynyt muuta tietoa, kuin että pj. on Veijo Nummi ja sihteerinä Iiris Peltomaa Pyhärannasta) esittää kaupunginhallitukseen jäseneksi tilalleni osaston jäsentä Veijo Nummea. No. Se siitä, sillä mennään.

Pari muuta huomiota.

Kun jutun lukee, niin huomaa, miten esimerkiksi Kokoomuksen hallituspaikkansa jättävän (valitettavasti, näin kaksi vuotta kollegana saman pöydän ääressä istuneena totean) Maj-Britt Varpen tilalle "valtuustoryhmä esittää" Leena Antoa. Perussuomalaisten osalla "paikallisosaston hallitus yksimielisesti esittää..." Eli Kokoomuksella kunnallisvaaleilla valitut kaupunginvaltuutetut esittävät kaupunginhallitukseen jäseniä ja paikallisilla perussuomalaisilla taas kerran se "harmaa eminenssi". Juuri se toimintamalli toimii Uudessakaupungissa, mitä vastaan muualla Suomessa perussuomalaiset tekevät arvokasta työtä. Ja puolueen kannatusta nostavat.

Jutussa on myös toimittajana esiintyvän kultakynän ja virkamiespuolueen juoksutyttösihteerin ikioma termi "Perussuomalaisina valtuustossa esiintyvät Tähtinen, Jari Valkonen ja Juha Aaltonen...". Eli tituleerataanko jatkossakin päättäjiä ja virkamiehiä seuraavasti: demarina esiintyvä Antti Haapavuori, kokoomuslaisena esiintyvä Heikki Wala, kaupunginvaltuuston puheenjohtajana esiintyvä Jouko Antola ja kaupunginjohtajana esiintyvä Kari Koski?

Toisaalta. Olen huomannut, että kuntalaisten asioista päättäminen on suuremmalta osin teatteria, eli näytelmää. Ja näytelmässä on esiintyjät.

Ystävällisesti kaikille;

Kaupunginvaltuutettuna, toimittajana, perussuomalaisena, isänä (isyystestiä ei ole koskaan tehty) ja blogistina esiintyvä Rainer Tähtinen.