Viikko lomaa kaikesta. Meikäläisellä. Norjan vuonoissa rypeminen ja politiikan unohtaminen teki hyvää. Se on syy miksi blogissani on ollut viime päivät hiljaista. Ei mikään muu. Ei edes "isojen poikien" uhittelu.

Kun kotiuduin sunnuntaina, en voinut kuin huvittuneena lueskella lintukodossamme vellovaa keskustelua poliiseista sekä sananvapaudesta ja sen käytöstä.

Ansiokkaasti Uudenkaupungin Sanomien päätoimittaja kirjoitti omasta vinkkelistään miten "Myös Uudessakaupungissa on viime aikoina keskusteltu siitä, mitä voi sanoa ja miten voi käyttäytyä kaupunginhallituksen ja lautakuntien kokouksissa." (Uudenkaupungin Sanomat 19.5.2009)

Omalta osaltani istuvan hallituksen jäsenenä en henkilökohtaisesti näe hallitustyöskentelyssä mitään elämää suurempaa. Hyvin olen kestänyt sen, että nimitellään lähes seitsemänkymmenvuotisen porvarillisesti kesken puheenvuoroni "pojannulikaksi" tai että  kesken puheenvuoroni huudetaan porvarillisesti "tuki nyt jo leipäläpesi". Me ihmiset kun olemme vain ihmisiä. Provosoida voi mutta ei pidä provosoitua.

Mitä tulee sitten puheisiin poliisin kutsumisesta lautakunnan kokouksiin, niin se kieltämättä alkaa kuulostaa siltä, ettei yhden bloginpitäjän vertaukset Stalineihin ja Hitlereihin olekaan niin kaukana totuudesta kuin äkkiseltään luulisi. Voisihan poliisejakin vaihteeksi kutsua leikillisesti vaikka KGB:ksi tai Gestapoksi.

Paikallisen Neues Deutschlandin päätoimittaja mainitsee myös kirjoituksessaan:  "Sananvapaus on yksi suomalaisen kansanvallan peruspilareista." Hienosti sanottu. Jälleen kerran. Vaan niin kuin politiikassakin, puheet ja teot eivät aina kohtaa. Eipä löytänyt valtuutettu Juha Aaltosen lukijateksti "Poliisi kutsutaan kokouksiin?" tietään tähän sananvapauden vaalijajulkaisuun. Asia nyt sattui olemaan väärä sitoutumattomalle paikallislehdelle.

Onneksi Ukin Uutiset -verkkolehti julkaisi kirjoituksen.

Ainiin... Tänään oli valtuuston kokous. Siellä nuijittiin 2% säästövelvoitteet käytäntöön. Ja demariryhmäpuheenvuoro tyhjensi taas kerran pajatson totaalisesti. Ryhmä hyväksyi juustoleikkurin yksimielisesti, mutta samassa ryhmäpuheenvuorossa kannettiin taas kerran syvää huolta huostaanotetuista lapsista ja siitä miten ryhmä pitää tärkeänä lasten ja vanhusten etusijalle asettamista ja muuta vastaavaa, joka kumoutui saman tien kun asioita realisoitiin. Älköön oikea kätesi tietäkö mitä vasen tekee...

Kyllä tämä politiikanteko on veikeä laji. Voidaan kirkkain silmin puhua papattaa vaikka yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta kun päätöksenteon aika on, vedetään saman tien matto omien jalkojen alta pois.

Ja sitten ihmetellään miksi politiikka ei kiinnosta kansaa... Toisaalta onhan se niinkin ettei kukaan pelkkää paskanjauhantaa jaksa kauan kuunnella.