Uusikaupunkilaisen elinkeinopolitiikan voikukkanen on edessämme, eikä Perussuomalaisten valtuustoryhmä suostu sitä poimimaan.

 

Uudenkaupungin kaupunginhallitus on salaisella päätöksellään perustanut 150 000 osakepääomalla kiinteistöyhtiön, eikä salaisen päätöksen 14 vuorokauden valitusaikaa ole kukaan voinut käyttää, vaan valitusajan tieto yhtiöstä on pidetty päättäjiltä salassa. Kysymmekin, mitä salaista koko asiassa oli?

 

Lisäksi sataprosenttisesti uusikaupunkilaisten veronmaksajien omistaman yhtiön hallitus on mitä käsittämättömin: Kaksi uusikaupunkilaista virkamiestä, turkulainen juristi ja kaiken päällä kermana kakussa yhtiöön vuokralle tulevan yrityksen toimitusjohtaja. 

 

Mutta ei yhtään veronmaksajien, rahoittajien edustajaa.

 

Vertekin siirtyminen Uuteenkaupunkiin on erikoisen virkamiesleikin tulos, missä kaupunginhallituksen kokenutta jäsenistöä on taas viety kuin puusilmäistä puuhevosta laitumelle.

 

Pari vuotta sitten kahden suuren ja vakavaraisen yrityksen tytäryhtiön toimitilat Laitilassa remontoitiin peräti 2,4 miljoonalla eurolla ja nyt on muutto edessä. Ilmeisesti tilojen vuokraaminen Uudestakaupungista on perusteltua, jos toimitusjohtaja haluaakin seuraavaksi muuttaa yrityksen vaikka Mynämäelle. Silloin yritystä ei jää rasittamaan kiinteistömassa Uudessakaupungissa.

 

Koko tämän takauskuvion ainoita hyötyjiä ovat VSV ja Rauma Energia. Nyt yritykset voivat myydä Laitilan toimitilat ja silti Vertekillä on uudet, ajanmukaiset tilat Uudessakaupungissa. Lainan takaaja ja kiinteistön rahoittaja on uusikaupunkilainen veronmaksaja.

 

Miksi uusikaupunkilaisten pitää omistaa koko rakennus? Toisaalta virkamiespolitiikkaamme on jo vuosia kuulunut lause ”Jäähän meille halli!”

 

Suuria verotulojakaan ei yrityksen siirtyminen tuo Uuteenkaupunkiin. Viime vuoden satojen tuhansien eurojen tappio pitää siitä huolen. Eikä aiemmiltakaan vuosilta ole voittoa kertynyt.

 

Meillä valtuutetuilla on nyt edessä päätösehdotus, jossa meidän odotetaan takaavan omistamamme kiinteistöyhtiön laina. Varsin varmana valmisteleva virkamiehemme ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja pitää takausta, sillä kahden turkulaisen yrityksen nettisivuilla kiinteistöosakeyhtiö mainitaan jo referenssisivuilla. Eli urakoiden tarjouskilpailukin on jo käyty. Ennen kuin rahasta on edes päätetty.

 

Uskomatonta päätöksenteon halveksuntaa virkamiehiltämme. PerusSuomalaisten valtuustoryhmän mielestä demokraattisin vaalein valittujen kuntalaisten edustajien ylikävelyn olisi jo aika pikkuhiljaa siirtyä historiaan. Sen eteen jatkamme työtämme jatkossakin.

 

Kaiken lisäksi salassa perustettu kiinteistöyhtiö ja sen suojiin tuleva yritystoiminta lienee viimeinen naula Laitilan ja Uudenkaupungin kaupunkien yhteistyön arkkuun. Muutamaan vuoteen ei varmasti yhteistyökuvioita tarvitse kehitellä.

 

Niinpä teenkin äskeisiin seikkoihin vedoten päätösehdotuksesta poikkeavan päätösesityksen, joka kuuluu seuraavasti:


Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto ei takaa perustetun Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuiston 3,2 miljoonan lainaa.